Luonnonvarojen hallinta

Inuiittien perinnetieto auttoi ratkaisemaan Franklinin epäonnisesti päättyneen arktisen retken mysteerin. ©WikiCommons
Inuiittien perinnetieto auttoi ratkaisemaan Franklinin epäonnisesti päättyneen arktisen retken mysteerin. ©WikiCommons

Ihmiskunta hoitaa asioitaan hallitsemalla. Kyse ei ole vain ylhäältä-alas hallinnosta. Paitsi diktatuurissa, hallitseminen tarvitsee yleistä hyväksyntää, mistä tulisi tiedottaa tieteeseen tai kokemukseen pohjautuvalla tiedolla. Perinnetieto kehittyy, kun alueita hoitavat ihmiset luovat pitkäkestoiseen luonnon tarkkailuun perustuvia hallintotapoja, jotka ottavat huomioon paikallisia tarpeita. Näin kokonaisvaltaista tietoa on vaikea toistaa ja siksi se on arvokas lähde. Nykytiede vertailee havaintoja alueiden välillä ja tekee tutkimuksia, ja voi saada aikaan todisteita nopeastikin, mikä on tärkeää jatkuvan muutoksen aikoina. Mukautuva hallinto voi helpottaa päätöksentekoa oppimalla hallitulla tavalla siitä mikä toimii ja mikä ei.

Vesilintulajeja uhkaa uhanalaistuminen saastumisen, ilmaston muutoksen, ylikalastuksen ja sivusaaliiksi joutumisen takia. © Marina Rosales Benites de Franco
Vesilintulajeja uhkaa uhanalaistuminen saastumisen, ilmaston muutoksen, ylikalastuksen ja sivusaaliiksi joutumisen takia. © Marina Rosales Benites de Franco

IUCN on luonut kansainvälisesti hyväksytyn menetelmän, jolla lajien uhanalaisuutta arvioidaan, perustuen populaatiokokoon ja kannan kehityssuuntaan. Lajin katsotaan kuuluvan luokkaan ”elinvoimainen”, jos ei ole vankkaa tietoon perustuvaa näyttöä kannan kehityksen laskusuunnasta. Jos taas lajin aikuisten yksilöiden populaation koko puolittuu nopeasti verrattuna elinikään (linnuilla tyypillisesti kahdessa vuosikymmenessä) laji putoaa luokkaan ”vaarantunut”. Mikäli kannan kehityksen laskuun johtaneet syyt saadaan selville ja suunta käännettyä, voi lajin kanta lukuun ottamatta kaikista suurimpia lajeja, nopeasti kaksinkertaistua ja jopa kasvaa aiemmasta. Viranomaisilla on kaksi tehokasta keinoa kääntää lajin kannan laskusuunta nousuun: porkkana ja piiska.

Suojelu ja rankaiseminen

Aiemmin DNA-näytteen saamiseen tarvittiin verinäyte, nyt riittää pienikin koepala ©Anatrack Ltd
Aiemmin DNA-näytteen saamiseen tarvittiin verinäyte, nyt riittää pienikin koepala ©Anatrack Ltd

IUCN on luokitellut suojellut alueet, alkaen alueista, joilla ihmistoiminnot ovat sallittuja päätyen alueisiin, joille pääsy on rajattu. Myös lajien suojelussa on vaihtelua, pesimäaikaisesta suojelusta täydelliseen metsästyskieltoon ilman poikkeuksia. Eläinten oikeusjärjestöt haluaisivat kieltää eläintenpidon kaikkinensa. Suojelulait toimivat, jos niillä on yleinen kannatus ja rikkeet huomataan helposti, esimerkiksi DNA tutkimuksilla. Vastaavasti suojelu on tehottomampaa, jos laji aiheuttaa huomattavaa vahinkoa paikallisille yhteisöille ja erityisesti jos rikkeet voidaan helposti piilottaa. Ankarat rajoitukset ja rangaistukset, jotka eivät estä rikosten tekoa, kun kiinnijäämisen riski on pieni, vieraannuttavat paikallisia yhteisöjä oikean ja väärän tunteesta.

Palkkiot ja ennallistaminen

FairWild järjestön sertifioimia luonnonkasveja (c) Traditional Medicinals Inc
FairWild järjestön sertifioimia luonnonkasveja (c) Traditional Medicinals Inc

Siellä missä villieläimet aiheuttavat ongelmia, voidaan paikallisten asukkaiden tuki saavuttaa sallimalla kannanhoito. Ekosysteemien säilyttäminen ja ennallistaminen vaatii pitkäaikaista paikallistason työtä. Lainsäädännöllä ei saada aikaan tarvittavaa panostusta, ja kannanhoidon rajoitukset saattavat estää työn tehoa. Kun luonnonvaraisella lajilla on arvo, ja sitä voidaan hyödyntää kestävästi ”vastaamaan nykyisten ja tulevien sukupolvien odotuksia”, yhteisöt suojelevat sitä, paitsi jos aitaaminen ja viljely tuottavat paremmin. Erityisen hankalien lajien suojelussakin palkkiot toimivat paremmin kuin pakkokeinot. Lihan saaminen tai arvokkaiden pyyntilupien myyminen voivat toimia tehokkaina palkkioina. Myös villieläimiä katselemaan tulevat turistit voivat tuoda paikallisille tuloja, ilman että ekosysteemiä vahingoitetaan. Muita palkkiomuotoja ovat valtion tuet suojelutoiminnan ohjaamisesta ja parhaiden menetelmien palkitseminen. Hyvä tapa on myös luonnon varojen kestävästä käytöstä myönnettävät todistukset. Luonnosta saatuja tuotteita käytettäessä kannattaa valita vain sertifioituja tuotteita. Suurin viime aikainen kansainvälinen sopimus luonnonsuojelusta, Biodiversiteettisopimus (CBD) mainitsee kestävän käytön viisi kertaa useammin kuin suojelun.

Mukautuva hallinto

Hyvä hallinto mukautuu olosuhteissa tapahtuviin muutoksiin, jotka voidaan osoittaa todeksi. Esimerkiksi joku aiemmin runsaslukuinen laji voi taantua niin harvalukuiseksi, että kestääkseen käyttöä se tarvitsee suojelua, mutta vain kunnes sen runsaus on palautettu. Näin paluu hyötykäyttöön voi motivoida suojelemaan lajin vaatimaa ekosysteemiä. Muualla asuvat ihmiset voivat kuitenkin vastustaa hyötykäytön palauttamista, jos lajista on tullut suojeluikoni tai jos lajia aletaan tarhata vastaamaan kasvanutta kysyntää. Voi myös olla, että vaaditaan sellaisia rajoituksia tai lajin seurantaohjelmia mihin paikalliset ihmiset eivät kykene ilman ohjausta. Kaikesta huolimatta, niillä ihmisillä, ketkä asuvat ja hoitavat maataan siellä missä asuvat, on yleensä enemmän käytännön kykyä suojella omaa luontoaan harkitsevan ohjauksen alla, kuin niillä jotka haluavat suojella muiden ihmisten luonnonvaroja. Hyvä hallinto laatii lakeja, jotka tukevat suojelua parhaiden käytäntöjen kautta ja mahdollistavat paikallisten ihmisten luonnonvarojen kestävän käytön edun. Euroopan neuvosto on laatinut peruskirjoja, jotka vetoavat näihin periaatteisiin. Yleissopimus muuttavien luonnonvaraisten eläinten suojelemisesta (CMS) työskentelee toteuttaakseen niitä.